Aina muistoissamme, Tiuku 7.7.2015 - 23.7.2017

En olisi ikinä uskonut joutuvani kirjoittamaan tätä postausta. En ainakaan näin pian.

Eilen, 23.7.2017, Tiukun kunto romahti aamulla yllättäen. Päivän aikana sitä hoidettiin. annettiin tukiruokaa, vettä ja parafiniöljyä, mutta alkuillasta pikkuisen elämä tuli valitettavasti liian aikaiseen päätökseen, kun Tiuku nukahti pois.
En voi uskoa tätä todeksi. Miten näin voi edes käydä...

Nyt olemme Toivon kanssa kaksistaan ja pidämme toisillemme seuraa ja yritämme selvitä tästä yhdessä.

Yritän löytää sanoja tämän postauksen kirjoittamiseen, mutta en osaa. Eikös se niin mennyt, että suurin suru on sanaton.


-Sinua ikuisesti kaivaten, Helka ja Toivo.

----------------------------
Meidän blogi ei varmaankaan enään tule nousemaan yhtä aktiiviseksi kuin ennen, mutta välillä saattaa tulla satunnaisia postauksia. Minua voi seurata instagramissa nimimerkillä helkakanniainen jos haluaa vielä elämäämme seurata. Näissä merkeissä minä ja Toivo kiitämme teitä kaikkia lukijoita tuhannesti menneistä vuosista ja toivomme että palaamme vielä joskus kertomaan elämästämme tänne.

Kaninomistajan jokapäiväisiä haasteita

Teen tänään vähän erinlaisempaa postausta, kerron kaninomistajan jokapäiväisiä haasteita. Uskon että aika moni pystyy näihin samaistua... Aloitetaan!

1. "kaksi yhdellä iskulla..."
...Kanien kantaminen. Ei tosin vain yhden, vaan useamman. Mä yritän ainakin aina "säästää aikaa" (tai sitten oon vaan laiskalla päällä :D) kantamalla molemman jäniksen yhdellä kerralla. Usein just parvekkeelle ja takaisin. Ensimmäinen ongelma tässä on se että saa kaksi kania yhtä aikaa syliin, sitten pitäs ne vielä kantaakki... Ja auta armias kun jompikumpi alkaa rimpuilemaan! Parempi vaihtoehto olis kantaa molemmat erikseen, mutta ei sitä aina vaan jaksaisi vaivautua.

2. Vettä kupissa, vettä ympäri lattiaa.
Tiedätkö sen, kun kannat keittiöstä/vessasta vettä kanillesi kupissa, ja kompuroit johonkin, ja hetkessä vedet on ympäri lattiaa. Jep, mä ainakin tiedän. Näin käy melkein aina.

3. "HEEERÄÄÄTYYYYSSS!"
Mulla ainakin kanit huolehtii etten nuku tarpeeksi  liikaa. Kun aamulla tulee nälkä ja mami vielä nukkuu niin pitäähän se herättää. Jos se ei heti herää siihen että hypätään naamalle, niin pitää ottaa erikoistoimenpiteet käyttöön, kuten vessalootan kaivaminen, yöpöydälle hyppiminen, tavaroiden heittely, maton paikan siirtely ja ruokakuppien viskominen. Silloin se ainakin herää huolehtimaan rakkaimmistaan!

4. "Sharing is caring..."
...Kaiken jakaminen. Kaiken. Sängyn, minkä tahansa mitä huoneessaan syö, kaappien (jep, TT -jengi hyppii mun kaapin alimmalle hyllylle), tms mitä huoneeseensa uskaltaa tuoda. En voi syödä rauhassa omenoita mun huoneessa, se on loppujen lopuksi pakko heittää lattialle kanien syötäväksi, kun kaksi käpäläkästä kiikkuu naamalla.

5. "Mieki haluan mukkaan"
Kun kanit haluavat joka paikkaan mukaan. Usein nuo on lähdössä perään kun oon eteisessä lähtemässä kouluun. Olishan se toki ihanaa kun olis kaks karvapalloa repussa, mutta ei se oikeen onnistuis.

Pystyittekö samaistumaan näihin ongelmiin? Onko teilläkin joitain jokapäiväisiä haasteit, joita en tässä kertonut? Kommentoi!

Mihin ihmeeseen me ollaan kadottu?

...Ihan kotona me ollaan normaalia arkea viettäessä.

Ensiksi kuulumisia. Mitä meille kuuluu? Hyväähän tässä, Tiukun teini-ikä painaa päälle, Toivo on hoikistunut ja kasvattanut lihasta (JES!), minusta tuli 13 -vuotias, oma tietokone saatu, uusi heppakaveri tullut. Eipä tässä mitään. Bloggaaminen on nyt vähän unohtunut muiden kiireiden keskellä. Haluan päästä alakoulusta hyvin numeroin, joten yritän (hox yritän..) panostaa koulunkäyntiin. Isoksi osaksi arkea on tullut myös uusi (ei oma) kaviokas. Mutta kanien kanssa tulee aina vietettyä aikaa. On ihanaa päästä omaan huoneeseen kanien luo rankan päivän jälkeen.

Bloggaamista tosiaan helpottaa tämä uusi kannettava jonka sain synttärilahjaksi. Blogi ei tule olemaan ainakaan ennen kesää kovin aktiivinen, mutta voi olla että teen myös hevosblogin jonka kautta pääsette seuraamaan kuulumisia. Instagramissa olen aktiivinen, sieltä minut löytää nimellä @helkakanniainen.

Kaneille kuuluu hyvää, on pysytty terveenä. Tämän kevään aikana on tullut useita surullisia menetyksiä ystävien töpöhäntien kohdalla... Mutta kaikkien aika tulee joskus, joskus aiemmin, joskus myöhemmin.

Sporttisia...

...tai sitten ei.

Hyvää joulua!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa Pupunpotkun väki! Painumme nyt joululomalle, jatketaan taas joulun jälkeen. 

Uusi perheenjäsen + kuulumisia

Meille tosiaan tuli uus karvakaveri 2 viikkoa sitten, joten kerronpa vähän pupesta ja höpistään kaikkea mukavaa :D

Nimi: Dustin "Toivo"
Rotu: Kääpiöluppa
Väri: Valkoinen ss
Kasvattaja: H&E Hannuniemi

Meille on ilmennyt että tämä Toivottimme on kuuro tai erittäin huonokuuloinen, ei nimittäin reagoi mitenkään ääniin. Ei se kuitenkaan menoa haittaa! Toivo on 1,5 vuotias maailman leppoisin ja laiskin otus. Poika on vaihtanut kotia rakastavasta kodista, jossa oli ilmennyt allergiaa.

No mitäs meille sitten kuuluu? Meillehän kuuluu hyvää. Tiuku kasvaa huimaa vauhtia ja Toivonkin kanssa luottamus kehittyy pikkuhiljaa. Mullakin menee hyvin, nyt on tosin paljon kokeita, mutta eipä se mitään. Meidät tulette näkemään sunnuntaina 1.11 Limingassa, nimittäin suuntaamme silloin kohti OSJH:n näyttelyitä, jossa on hauskasti halloween -teema. Siellä  pyörimme (noita)Umpipapana porukalla Tarun ja Jennin kanssa. Varmasti mukava päivä tulossa!:)

Seuraava postaus tulee koskemaan Limingan näyttelyä! :)

Aina muistoissamme, Urho 11.9.2014 - 8.10.2015

Tämän tekstin otsikkoa on vaikea uskoa todeksi, vaikka sitä se on. Tiesin, että kaikella hyvälläkin on alku ja loppu, mutta tämä loppu tuli liian aikaisin, aivan puskista. Toivon, että kaikki lukijat lukevat tekstin. Haluan että kaikki ymmärtävät, että tämä oli surullinen onnettomuus, jolle kukaan ei voinut mitään.

Eli siis, Urho on nyt uusi tähti taivaalla. Asia on niin surullinen, että sitä on vaikea uskoa todeksi, mutta valitettavasti sitä se on. Urho nukahti ikiuneen rauhallisesti kotona, minun vierelleni. Se on hieno loppu, ilman mitään kipuja rakkaiden lähellä. Parempaa loppua ei olisi voinut toivoa. Pitäähän tämä asia tietenki selittää, että mitä tapahtui.

Keskiviikkona 7.10 istuimme illalla äitini kanssa sängyllä ja Urhokin oli seurassamme. Annoin pupelle semmoisen JR Farm porkkanapelletin, niinkuin on saanut monia kertoja. Tietenki ahneena nappasi pelletin, ja alkoi sitten kakomaan kovasti ja kuolaamaan, ja nenästäkin tuli runsaasti limaa. Soitettiin sitten päivystävälle eläinlääkärille, joka neuvoi menemään omalle eläinlääkärille aamulla. Urho oli koko yön pystyssä, mutta ei syönyt, juonut tai papanoinut. Aamulla sitten lähdetiin eläinlääkärille, joka antoi huonon ennusteen. Sydämmen lyöntitiheys oli n. 250/min ja hengitystiheys oli n. 300/min. Saimme kaksi vaihtoehtoa, yrittää vielä tai päästää poika pois. Päätimme yrittää vielä. Se pelletinpala oli siis joutunut keuhkoihin, jonne oli alkanut kertymään nestettä. Kotona sitten pistettiin antibiootit, annettiin kipulääke ja aloitettiin pakkoruokintaa. Sitten Urho nukahti rauhallisesti ikiuneen ilman kipuja.

Aina muistoissamme, Santaharjun Urho. ❤

Ei, tämä blogi ei lopu tähän, meidän elämämme jatkuu kuitenkin, Urhon käpälänjälki aina sydämmissämme. 

Ylivieska 26.9

Heti alkuun, haluaisin sanoa, että anteeksi aiheuttamastamme metelistä ja ehkä jopa liiallisesta naurusta jota saimme aikaan, mutta sitten tajusin ettei minun tarvi. Eikös näyttelyissä ole tarkoituksena olla hauskaa? Ja sitä meillä kyllä oli.

Viime lauantaina oli kauan odotettu  PPKYJn näyttely Ylivieskassa. Hyvää seuraa, parhaimpia nauruja, hyvää ruokaa ja hienoja kaneja.

Heräsin siinä 4.30 maissa, ja sitten 5.30 lähdettiinkin jo ajelemaan äitin kanssa volvolla kohti Ylivieskaa Urho, isosiskoni marsut ja ylimääräinen kuljetusboxi (vinkvink) auton peräkontissa. Tuli kulutettua paljon akkua puhelimesta matkalla kun juteltiin viesteillä Tarun ja Jennin kanssa. Kun oltiin Ylivieskassa klo 9, käväisimme äkkiä jollakin huoltoasemalla ostamassa karkkia Tarumaisterille ja Jennimaisterille, ja pian oltiinkin jo näyttelypaikalla. Siellä sitten etsin Urholle ja ylimääräiselle boksille (vinkvinkvink) hyvän paikan kanien paikalta. Siellä sitten juttelin muutamien kaniharrastajien kanssa ja odottelin että näyttelyseura viimeinkin tulisi. 

Kun Taru ja Jenni viimeinkin ilmaantui paikalle pupujensa kanssa, teimme pienen linnoituksen, vaihdetiin tuliaisia ja juteltiin. Sitten alettiin jännittämään, että koska näkisimme tulevan kanini. Kun henkilö tuli paikalle, minulle ojennettiin suklaalevyn painoinen pieni vauvapupu, ruskeasiamsoopeli tyttö, Delfoin Vega elikkäs Tiuku. Ja jep, se salaisuus oli siis tuo. Siinä sitten tietenkin Tiukua ihasteltiin ja piti siinä kyllä monesti ajatella itsekseni että se oikeasti muuttaa mulle. 

c: Jenni, mun kameralla :D

 Sitten lähdettii hakemaan kotipizzasta ruokaa (josta Jennimaisteri ei antanu ottaa kuvaa :/ ) Pian tulikin pupujen vuoro mennä pöydälle. 

Urho

Yleiskunto: 28/30, tosi hyvässä kunnossa.

Turkki: 18/20, erittäin hieno turkki.

Korvat: 5/5, OK.

Silmät: 5/5, kauniit.

Kynnet: 5/5, hyvin leikattu.

Häntä: 4,5/5, hieman kellertävä hännäntyvi.

Hampaat: 5/5, OK.

Tassut: 5/5, puhtaat.

Käsiteltävyys: 17/30, vilkas, rimpuilee käännettäessä.

yhteensä: 93,5p

Uljas poika!

Tiuku

Yleiskunto: 27/30, kaipaa lisää pyöreyttä.

Turkki: 17,5/20, puhdas, tasainen.

Korvat: 575, silkkiset

Silmät: 5/5 kauniit

Kynnet: 5/5 hyvin leikattu

Häntä: 5/5, OK

Hampaat: 5/5, OK

Tassut: 5/5, puhtaat

Käsiteltävyys: 18/20, utelias ja kiltti

yhteensä: 92,5p

Olen erittäin tyytyväinen pupujen pisteisiin. Kun tuli palkintojenjako, Urho sai pinkin ruusukkeen KUMAna turkista ja Tiuku samanlaisen KUMAna 5p kohdista. 

c: Taru. Almond's Pigachu. Poika sai myös marsujen uml luokasta sertifikaatin!

Vain Helka ja Jenni jutut :D

Linnoituksemme. c: Jenni

Kotimatkalla kävi sitten niinkin kivasti että puhelimesta loppui akku kun oltiin päästy Limingan kohille...

                                          Kiitos aivan mahtavasta päivästä!

Umpipapana - jengi <3